Yhdistyksen nimi on Nuijamiehen tuki ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta.
Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja tukea kulttuuriharrastusta sekä
uudistaa ja kehittää kansalaisten kulttuurikäsitystä. Yhdistys järjestää kulttuuritapahtumia
Lappeenrannassa ja tuottaa itse tapahtumia.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: voi järjestää juhlia, konsertteja tai muita
tilaisuuksia, voi julkaista yhdistyksen tiedotteita ja muuta viestintää eri viestintäkanavissa, voi
koota jäseniään yhteiseen toimintaan.
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen
tarkoituksen. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai
oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaiset
jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen
kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen
toimintaa.
Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen
jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää syyskokous.
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 2 -
8 muuta varsinaista jäsentä sekä 0-8 varajäsentä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtaja sekä ottaa keskuudestaan tai
ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu
puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat
siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on
päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai
rahastonhoitaja, kukin yksin.
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin
päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla
kokouksen aikana tai ennen kokousta. Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa
hallituksen määräämänä päivänä. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella
jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on
kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei
säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta
ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse.
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa
kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös tai vuosilaskelma, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen tai vuosilaskelman vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa
kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen
suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
7. valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja
8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen
käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia
voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
11. Varojen käyttö yhdistyksen purkautuessa
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen
edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa
lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen